Ismo Alanko – Matkailun avara maailma

Mä halusin jotain parempaa
Ei jaksanut kaupungin rumaa naamaa
Mä päätin vaihtaa maisemaa
Ja muuta maata heilasta

Siellä ei käyty hiljaista vuoropuhelua
Talot laskivat leikkiä, pitivät melua
Ja ne suurimmat suorastaan hohottivat
Tornit kohottivat maljoja elämälle

Matkailun avara maailma
Matkailun avara maailma

Mä nautin, lihoin, humalluin
Pesin kasvoni, katujen yöhön hukuin
Ja tahdoin lisää huumaantua
Läksin etsimään helppoa ratkaisua

Löysin mukavia mustia miehiä
Kivoja kavereita, oikeita kotipojuja
Ne lojuivat varjojen alla asfalttipihalla
Joivat olutta ja nauroivat turisteille

Herra lupasivat tuoda mulle mitä kyselin
Käskivät mennä baariin odottamaan, minä menin
Kerroin olevani pohjoisesta, tavara saapui
Kun mä maksoin sen, olin onnellinen

Matkailun avara maailma
Matkailun avara maailma

Mä sukelsin härskiin käymälään
Tarkastamaan tavaran ja vetämään
Mutta paketissa oli vain paperia
Syöksyin ulos ja kirosin kaveria

(Perkele)

No mä löysin sen, aloin valitusvirren
Mut se murisikin törkeän vastasyytöksen
Et olin antanu liian vähän seteleitä
Heittänyt rojut päissäni pönttöön

Toinen selitteli siinä että kaikki kyllä hoituu
Toinen noitui, mua vaati lisää rahaa, repi hihasta
Veti turpaan niin että taskut tyhjeni
Olin selvä kuin vesi, humalani meni

Matkailun avara maailma
Matkailun avara maailma
Matkailun avara maailma
Matkailun mahtava maailma

Postikortteja Helvetistä – Miksi? (feat. Hella)

Mikon omakohtainen tarina liittyen Sovatek/Asema78 -hyväntekeväisyyteen

Haluan hieman tarkentaa miksi lähdimme tukemaan laajemmin kaiken ikäisiä päihdekuntoutujia sen sijaan, että olisimme pysyneet hyväntekeväisyydessä vain lapsia ja nuoria sekä/tai koulukiusattuja kohtaan. Nämä kaikki asiat nimittäin kulkevat hyvin usein käsi kädessä.

Kerron oman tarinani, koska siitä saa hyvän esimerkin kokonaiskuvaan. Kerron sen hyvinkin paljon lyhennettynä versiona, mutta pointit varmasti tulevat selviksi. Ja jo heti tähän alkuun haluan painottaa, että esimerkiksi koulukiusaaminen ei ole mikään syy ruveta käyttämään päihteitä, vaan jokainen vastaa loppukädestä itse siitä, mitä suuhunsa laittaa. Mutta ei myöskään pidä väheksyä olosuhteita.

Tässä on minun tarinani.

Olin yhdeksän vuotta, kun muutimme Kiteeltä Somerolle. Kiteellä olin ollut aktiivinen, seurallinen, ja pidetty pieni musiikkiluokkalainen. Somerolla kaikki tuntui jatkuvan samaan malliin, tosin musiikkiharrastuksen korvasi jalkapallo, jossa pärjäsinkin uudessa koulussani ja seurassani varsin mallikkaasti. Pakko todeta tähän väliin, että taso ei varmaankaan ollut kummoinen, koska en koskaan ole ollut kovin lahjakas jalkapalloilija. Kaikki sujui noin kuukauden verran varsin mallikkaasti, mutta sitten tapahtui jotain. En vieläkään tiedä mitä. Olen miettinyt vielä viime vuosinakin kymmeninä öinä mistä kaikki johtui. Oliko se itäsuomalainen murteeni? Pieni kokoni? Se että pärjäsin jalkapallossa, ja minut valittiin aina ensimmäisenä? Se että olin selvästi tyttöjen suosiossa? Ehkä se oli näitten kaikkien yhteissumma?

Yritin monta vuotta sulkea mielestäni tämän painajaisvuoden tapahtumat, joten en tarkkaan muista mikä oli ensimmäinen teko minua kohtaan. Mutta muutamat tapahtumat ovat porautuneet selkeästi mieleeni. Kerron teille niistä nyt muutaman.

Jouduin useaan otteeseen koulussa, ja koulun jälkeen niin sanottuun tappelurinkiin. 5-10 muuta poikaa jättivät siis minut rinkinsä keskelle, tönivät aikansa, kunnes joku valikoitui tappelemaan kanssani. Kun ensimmäinen tappelu oli heidän mielestään ohi, jouduin taas keskelle tönittäväksi siihen saakka, kunnes seuraava tappelupari valikoitui. Tämä toistui sitten sen 5-15 kertaa, kauan heitä nyt sattui kiinnostamaan tämä huvi. Ja vaikka olinkin melko sitkeä kaveri pienestä koostani huolimatta, niin eihän tuo koskaan päättynyt hyvin minun kannaltani.

Kerran välitunti päättyi niin, että heräsin ambulanssista matkalla kohti sairaalaa, muistamatta mitä oli tapahtunut.

Silti pahin tapahtuma oli se, että minut pakotettiin tappamaan harakka, jonka kiusaajani olivat jo kiduttaneet niin pahoin, että lintu ei enää pystynyt lentämään karkuun. Olen todella eläinrakas, ja olisin ennemmin ottanut kunnon selkäsaunan kuin tappanut viatonta lintua, mutta muistan ajatelleeni, että harakalle olisi varmasti parempi poistua tästä maailmasta, kuin jäädä kitumaan. Silti tämä teko sattui enemmän kuin yksikään lyönti jonka otin vastaan, ja nään yhä joskus tapahtuneesta painajaisia. Koko asian ajatteleminenkin saa minut nyt surulliseksi ja pahoinvoivaksi.

Muistan myös, että minusta tehtiin erilaisia pilkkalauluja vanhoihin biiseihin uusilla sanoituksilla.

Vuosi eteni etenemistään, hitaasti mutta varmasti. Jossain vaiheessa vanhemmilleni ei enää mennyt läpi selitykset, että kompastuin portaissa, tai että löin pääni välitunnin jalkapallopeleissä. Kun asian todellinen laita tuli selväksi, ei mennyt pitkään kun vanhempani päättivät että muutamme pois Somerolta. En voisi kuvitella itselleni parempia vanhempia kuin Isäni ja nyt jo edesmennyt Äitini.

Muutettuamme Leppävirralle olin kaikesta huolimatta melko normaali poika. Sain edelleen osani suunsoitosta, mutta en itsekään ollut mikään pikku kullanmuru. Mielestäni nämä kaikki kuitenkin olivat normaalia poikien toimintaa. Samoin tappelut olivat sellaisia, että vähintään yhtä usein sain syyttää niistä itseäni kuin muita. Näin painajaisia Somerolta, mutta jotenkin suljin sen vuoden kokonaan mielestäni, ja väitin kotona että kaikki on hyvin. Niin varmaan silloin kuvittelinkin. Huomasin itsessäni sen eron, että olin alkanut valehtelemaan. Uusille kavereille kerroin aivan päättömiäkin juttuja, että saisin heidän hyväksyntänsä, ja olisin niin sanotusti siisti jätkä. Kaikki sujui suht normaalisti neljä vuotta, kunnes 14-vuotiaana löysin alkoholin. Rakastuin välittömästi humalatilaan. Humalatilassa vain oli se huono puoli, että silloin aloin miettiä Someron tapahtumia, ja minusta tuli masentunut sekä väkivaltainen. Myöhemmin läheinen ystäväni, muutama kaverini, sekä rakas Äitini kuolivat alle kahden vuoden sisään. Tämä oli vanhojen mörköjen päälle liikaa, ja juomiseni sai aivan uudet mittasuhteet. Vaikka olin siis jo aiemmin juonut ikäisekseni paljon, ja poltellut silloin tällöin pilveä sekä juonut unikkoteetä.

Samoihin aikoihin rakas ja ihana Tyttäreni Alexandra syntyi. Haluan tässä vaiheessa sanoa, että en koskaan ollut humalassa Alexandran kanssa. Saatoin ottaa lasin tai kaksi punaviiniä ruoan kanssa, tai juoda saunaoluen, mutta onneksi joku järki sanoi, että sen suloisen pikkupalleron kanssa ei olla päihtyneenä. Krapulassa olin kyllä valitettavan usein. Mutta en koskaan humalassa tai muuten päihtyneenä. Väitänkin että ilman Alexandraa en olisi hengissä. Siitä olen kiittänyt häntä, enkä voi koskaan olla tarpeeksi kiitollinen. Pieni ihminen piti tietämättään isänsä hengissä, kun putki katkesi aina viimeistään edellisenä iltana. Erosin siis Alexandran äidistä Tyttäremme ollessa lähes vuoden ikäinen. Noin kerran viikossa, ja myöhemmin joka toinen viikonloppu kun Tyttäreni oli luonani, olin edes hetken ihminen. Olen toki tehnyt koko aikuisikäni enemmän tai vähemmän töitä, mutta se ei koskaan estänyt juomistani, ja myöhemmin muiden päihteiden käyttöä.

Käsittelin kiusaamistani, läheisteni kuolemia, ja muita surullisia asioita oikeastaan vain humalassa sekä sen jälkitiloissa. Ja nämä jälkitilat kestivät loppupeleissä yleensä siihen saakka, kunnes join uudestaan.  Itkin, huusin, tappelin, petin, ja tein kaikkea mahdollista typerää. Jos joku teki pienenkin uhkaavan eleen itseäni tai kavereitani kohtaan, niin olin välittömästi valmis tappeluun. Löysin itseni usein putkasta, sairaalasta, ja mistä milloinkin. Peliongelmat astuivat mukaan kuvioon, ja hävisin sekä ryyppäsin lopulta halvan yksiön verran rahaa. Olin umpikujassa velkojeni sekä luottojeni kanssa, ja muutamat perinnöt olivat menneet hujauksessa. Masennus alkoi vaivata vakavasti. Pohjanoteeraus tuli kolmisen vuotta ennen kuin lopetin päihteet, kun jäin pariksi vuodeksi koukkuun kipu- ja särkylääkkeisiin, sekä löysin itseni humalassa yhä useammin kokaiinin ja amfetamiinin parista. Kertoja ei ollut kovin montaa kymmentä, mutta tasan yhtä monta liikaa. Negatiivisen kliimaksini koin silloin, kun luulin oikeasti oksentavani tulta vedettyäni arviolta 20-30 ravintola-annosta alkoholia, amfetamiinia, gammaa, sekä kipu- ja särkylääkkeitä. Ja kuten jokainen varmasti arvaa, kyse ei ollut perusburanasta. Olin saattanut polttaa tuolloin myös pilveä, en ole varma. Ja kun aletaan puhua gammasta, niin hätä on oikeasti hälyttävä. Kliimaksi saattoi olla myös se, kun juoksin yksin pitkin metsäpolkua alkoholin, lääkkeiden, pilven, ja kokaiinin vaikutuksen alaisena. Luulin juoksevani karkuun joitain zombie-tyyppejä tai vastaavia. Juoksu jatkui autotielle. En koskaan saa tietää mitä lopulta tapahtui, mutta seuraava muistikuvani on kun heräsin kotoa eteisestä, alasti. Näistäkin tapahtumista meni kuitenkin vuosi-kaksi ennen kuin tajusin lopulta lopettaa kokonaan. Tietynlaisen pohjan koin jo alle parikymppisenä, kun vahingoitin erään ihmisen toisen silmän näkökyvyn loppuelämäksi. Hän ei koskaan nostanut syytettä, koska oli niin sanottu katujätkä. Kytille ei laverrella. Kadun muun muassa sitä tekoa ikuisesti. Mietin nyt, miksi ihmeessä en tajunnut lopettaa jo silloin.

Lopettaminen tapahtui eräänä aamuna herättyäni kaverini luota, muistamatta miten olin sinne joutunut. Hetken kelailin edellisen illan muistijälkiä, mitä nyt huuto-oksentamiseltani kerkesin. Aloin muistamaan pätkiä, mikä superidiootti olin taas kerran ollut. Silloinkaan minun ei edes pitänyt lähteä juomaan edellisenä päivänä. Menimme yhdelle kaljalle töiden jälkeen, mutta tulos oli taas kerran tuttu. Vähän ajatuksia kerättyäni mietin vain, että minulla on maailman ihanin Tytär, mitä ihmettä minä oikein touhuan. Jos olin lomareissulla, tai Tyttäreni ei jostain syystä ollut luonani esimerkiksi kahteen viikkoon, niin saatoin välillä juoda lähes kymmenen päivää aamusta iltaan. Ja vaikka jätin käymättä töissä, niin raha ei koskaan ollut ongelma, kun puhuttiin juomisesta. Siihen tarkoitukseen sitä löytyi aina jostain. Tällä kertaa kyse oli kuitenkin ollut vain yhdestä illasta, mutta nyt se yksikin oli liikaa. Tehtyäni päätöksen humalan ja krapulan välitilassa, tiesin että tämä oli nyt tässä; lopetin silloin juomisen, muut päihteet, sekä kaikki koukuttavat ja päihdyttävät lääkkeet. Olen käsitellyt jopa pahat selkäongelmani muilla keinoin. Olen ollut nyt yli viisi ja puoli vuotta kuivilla. Ja aion olla loppuelämäni ajan. Tiedän että suurin osa tässä tilanteessa olevista elää päivän kerrallaan, mutta se olisi minulle vain takaovi.

Selviämisen jälkeen alkoi vasta vaikein osuus. Käsittelin seuraavan puolentoista vuoden aikana Äitini ja muitten läheisteni kuolemia, kiusaamistani, rahaongelmiani, eron joka tuli samaan aikaan, kuntoutukseen johtaneita selkävaivojani, sekä paljon muuta paskaa jota olin kerännyt sisälleni. Käsittely jatkuu joidenkin asioiden osalta loppuelämäni, mutta vuoden 2010 tammikuusta saakka rinnallani on ollut maailman paras tuki, ja ihanin nainen, Vaimoni. Minun ei tarvitse edes oikeastaan puhua näistä asioista kovin usein. Tuki tulee silti. Olen Vaimolleni, Tyttärelleni, Vanhemmilleni, ja muutamalle muulle Läheiselleni niin kiitollinen, että en koskaan pysty pukemaan sitä sanoiksi. Kiitos.

Olen myös todella kiitollinen Nikki Sixxille ja hänen The Heroin Diaries -kirjalle. Se on ollut iso tuki minulle näinä vuosina. Mies on ollut idolini siitä saakka kun olin 6-vuotias. Enpä olisi silloin arvannut, miten iso rooli herralla tulee olemaan elämässäni.

Aivotärähdyksiä tuli kahdeksan, nenä on murtunut kolmesti, etuhammas on puoliksi tekohammas, pikkumurtumia on 10-20, pikkusakkoja tuli lukuisia, samoin putkaöitä, muutama oikeudenkäynti tuli koettua syytettynä, yhdet potkut tuli töppäilyistä, ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Silti nämä kaikki asiat tuntuivat pienelle, kun kuulin ja luin tarinoita hyväntekeväisyyskohteestamme. Myös nämä ihmiset ovat kokeneet muun muassa koulukiusaamista. Mutta osa heistä on kokenut myös perheväkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, ja asioita joista minulla ei ole hajuakaan. He ovat turvautuneet päihteisiin paetakseen todellisuutta. Osalla heistä on nyt perhe, ja he haluavat parantua, sekä olla hyviä vanhempia. He ja heidän lapsensa tarvitsevat apuamme.

Miksi sitten kerroin oman tarinani? Kerroin sen siksi, että halusin näyttää että kaikki voivat parantua jos itse haluavat, toiset vain tarvitsevat siihen enemmän muiden apua, kuten kohteemme kuntoutujat. Kerroin sen siksi, että monesti tuntemamme tai tietämämme ihmisten kokemukset herättävät meidät auttamaan. Kerroin sen siksi, että jokaisen näitten kuntoutujien takana on joku tarina, syy, ja seuraus. Kerroin sen siksi, että jokainen meistä miettii seuraavan kerran kun näkee selvästi päihdeongelmaisen ihmisen, että mikähän tämän kyseisen henkilön on siihen tilaan ajanut. Kerroin sen siksi, että kukaan ei ajattele kenestäkään näin; ”Voi helvetti tuokin nisti, joutaisi pois täältä silmistämme!”. Kerroin sen siksi, että osallistuisitte tähän keräykseen vaikka edes kymmenellä eurolla, tai eurolla, tai ostaisitte kappaleemme joka tukee kuntoutujia ja heidän perheitään. En ole koskaan kertonut näistä asioista näin laajasti Internetissä. Mutta jos tämä edesauttaa sitä, että lahjoitatte hieman enemmän, tai ostatte kappaleen, niin se on mahtavaa. Tämä teksti ja kappale ovat myös tukena kiusatuille, ja muuten kaltoin kohdelluille, sekä päihdeongelmaisille. Biisi ei ole mikään kliseinen selviytymistarina, vaan se kertoo siitä miten asiat joskus maailmassa menevät, ja että toivoa kuitenkin on. Se toivo pitää löytää sieltä kappaleesta.

Idoliani Nikki Sixxiä vapaasti lainaten; jos tämä kappale tai nämä tuotot auttavat edes yhtä selviämään rankoista kokemuksistaan, tai vapautumaan päihdehelvetistä, tai jopa pelastamaan jonkun hengen, niin ne ovat tehneet tehtävänsä.

Kiitos ajastanne, ja pahoittelut kaikille niille ihmisille, joita olen henkisesti tai fyysisesti matkallani jotenkin satuttanut.

Elämä voittaa.

-Mikko-

 

Alla infoa kohteista, infoa hyväntekeväisyydestä, sekä Timin ja Hellan kommentit.

Ensin kerrotaan kohteista projektityöntekijä Marko Mätön sanoin:

“Vuonna 2012 Sovatek-säätiö aloitti RAY:n tukemana kehittämisprojektin, jonka tuloksena perustettiin Asema 78, vertaistoimintakeskus opioidiriippuvaisille huumekuntoutujille. Projektin tavoitteena on tukea korvaushoidossa olevia henkilöitä päihteettömään elämäntapaan tai sen ylläpitämiseen.

Sovatek-säätiö on psykososiaalisen kuntoutuksen asiantuntija- ja yhteistoimintaorganisaatio, joka keskittyy päihde- ja mielenterveyshaittojen ehkäisyyn ja hoitoon sekä työllistymisen edistämiseen. Säätiö tavoittaa välillisesti eri päihdepalvelujen kautta vuosittain 1500-2000 lasta. Päihdeongelmista kärsivien perheiden kokonaisvaltainen tukeminen, hoito ja ohjaus edesauttavat myös perheiden lasten kasvamista ja kehittymistä turvallisemmassa ympäristössä.

”Mikko Varjamo, Timi Lexikon, ja Lordi-yhtyeen Hella. Meidän näkökulmastamme olette tekemässä jotain hyvin erityistä, jopa poikkeuksellista. Korvaushoidossa olevien ihmisten sekä päihdeongelmaisten lapsiperheiden tukeminen on osoitus suuresta sydämestä sekä ymmärryksestä heikommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Sovatek-säätiön päihdepalveluiden ja Asema 78:n asiakkaiden puolesta haluan nöyrästi kiittää teitä siitä, että olette valinneet meidät hyväntekeväisyyskohteeksi.”

Marko Mättö, projektityöntekijä, Asema 78.”

Alla olevista linkeistä löydätte tietoa Asema 78:n toiminnasta.

Asema 78

Tili on avattu tätä tarkoitusta varten, ja sinne kertyvät tuotot käytetään ainoastaan määrättyyn tarkoitukseen eli Asema78:n toimintaan ja alaikäisten huomioimiseen riippuuvuuskuntoutus-työryhmän toiminnan kautta erikseen sovittavalla tavalla.

Tili on avattu Keski-Suomen Osuuspankkiin, tilinumero: FI79 5290 0220 4564 77.

Pyydämme jo tässä vaiheessa osallistumaan hyväntekeväisyyteen lahjoituksella, sekä ostamaan myöhemmin kappaleen, joka tulee myyntiin helmikuun aikana. KIITOS ÄÄRETTÖMÄSTI!

Kappaleen “Miksi?” osto/kuuntelulinkit:

iTunes

Google Play

Spotify

Päihdepalveluita tarjotaan Jyväskylän ja Joensuun yksiköissä. Myös muihin riippuvuuksiin, kuten esimerkiksi peliongelmiin, löydät apua samoista yksiköistä.

Timi tiivisti asian hienosti näin: “Kanssaihmistä kuuluu auttaa, silloin kun hän ei siihen itse pysty.”

Tässä puolestaan Hellan ajatuksia: “Apua tarvitsevia on niin paljon, myös lähellä minua. Kohteemme voivat antaa kuntoutujalle uuden mahdollisuuden tasapainoiseen elämään, tuntuu hylältä jos pystyn edes pienellä teolla tukemaan tällaista toimintaa.”

Viimeisenä Mikon omakohtainen tarina, ja samalla iso syy miksi kohteemme on tämä.

KIITOS!

-Mikko, Timi & Hella –

Tukkanuotta – Viimeine nistiretki

Lentokentällä jännittää, hanuri täynnä tavaraa
aineita kovia, tulli klaarataan, suuntana luukku!

Suolesta suoneen, piikki saastainen,
nyt juhlii Kamalainen,
Halluja, vainoja, värejä, lainoja
ässä hihas, kytät vittu pihas
kytät vittu pihas

[Chorus:]
Tämä hetki, viimeinen nistiretki

Jalat alle, luukku vaihtuu,
nyt tarvii lisää, kuosi haihtuu,
kamoissa on kivaa, vauhti päätä huimaa

[Chorus]

Riflat housussa, pirinousussa
Hupo tarjoo kyydin
Miekka-Wolkkari, joka nipan olkkari,
viimeinen pommi, nyt loppui Kamalaisen onni

[Chorus]

Herra Huu – Skippaa neula

Huge L räppää tässä hienosti leikkien neulan skippaamisen merkityksillä.

“Edestakas vaik ei takas edes tuu
sä oot mun rakas spede heitän kamas menee, juu
tää on ku radiost se erobiisi, koukuttavaa ku heroiini
se on niin houkuttavaa, touhus samaa
on koukus kamaan sama ku paketin joulun avaa
sen takii joutuu ravaa
pohjakuilus hakee tärinöis raketil nousuu samaa
ku on tapetil hallu, pakeni karkuun ku bon apetit ampuu
alkuun lopetin, odotan, et sammuu mopedi
nyt pannus vaan kofein
se on ku Asterix ja Obelix
taikajuomaa ku lapsille sokerit
tai huorille hotellit, likaisemmille motellit
pikalempi empi ku laitto perässään oven kii
molempii puolii ku Jekyll ja Hyde
me kyl pärjätään yhes ku on aina sama syke
ei lepy vaik on jälleen saanu
mä oon ku lp -levy mis on jälleen naarmu

Skippaa neula

Nollaan sun tilin tost, kollaan sut Kivikost
tililt nosti massit, kassin binit nosti
sassiin, ei lennä SAS:il
korkeintaan pilves ku on kengässä hassist
mut siihen se ei jääkkään
rappusii on paljon edes jos niin vaan nyt päättää
hääpäivän vaimoaan lääppää
ei oo ainoa jota vaino tääl rääkkää
katselee kaivoa ku on askeleella painoa
säestää kanteleella kaihoa
pitää kiinni airoa mantereella
ku jää tantereella railoa
stimuloi aivoa, kipuu pois kaivoist
vie kipuu pois paikoist
lipuu pois avannos, välttelee laitosta
vitut nois kairoist

Skippaa neula”

Vaasankatu SS – Mä haluun kamaa

Hei miten tää elämä taas potkii mua näin
olen epävapaaehtoisesti selvin päin
kuivaa on ku Saharas vaik aina sataa vettä
kaikki on taas hyvin paljo päin persettä

Mä haluun kamaa kamaa kamaa kamaa
mut mul ei oo
haluuks jätkät kamaa? -No joo!

On puhelin taas A:sta Ö:hön läpi soitettu
mummon morfiineja ennakkoperii koitettu
olis edes ryynejä tai yskänlääkettä
keikkaan kohta apteekin tai myyn persettä

Mä haluun kamaa kamaa kamaa kamaa
mut mul ei oo
haluutsie kamaa? -No vittu joo!

Mä haluun kamaa kamaa kamaa kamaa
mut mul ei oo
meitsi haluu kamaa, vittu ku ei oo!