Pateettisia punkkarinarkkeja, joita sukulaiset ei katso hyvällä.
”mä muistan sen talvisen aamupäivän aina,
sun sukulaiset sano, että ”siinä nyt ne nistit on”
eivät kätelleet eivätkä sanoneet päivää,
ja kun katsoin kohti, he käänsivät katseensa pois.
enkä mä osannu ku suruuni juoda
enhän mä osannu ku narkata ja juoda
eikä ollu rahaa edes kukkii tuoda ku nekin taisin juoda
narkata ja kuolla enkä mä osannu ku suruuni juoda –
enhän mä osannu ku narkata ja juoda
pateettisen elämäni sokeri ja suola,
narkata ja juoda – narkata ja kuolla.”